Yhteisöllinen asuminen on kuin aurajuusto – osa tykkää, toiset eivät

23.06.20

Yhä harvempi opiskelija hakeutuu soluasuntoon, mutta moni kokeilija tykästyy, käy ilmi opiskelijoiden asumista koskevista tutkimustuloksista. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön (Otus) vuonna 2019 toteuttamassa Opiskelijabarometrissä vain kuusi prosenttia vastaajista valitsisi ensisijaisesti huoneen jaetusta asunnosta – siis soluasunnon tai kimppakämpän.

Soluasunnot ja kimppakämpät ovat kuitenkin suosittuja niissä asuvien parissa. Näistä jopa 43 prosenttia valitsisi jaetun asunnon ensisijaiseksi vaihtoehdokseen. Tosin yksiöiden suosio pitää pintansa tällöinkin: samaisista kimppakämpässä tai soluasunnossa asuvista jopa 50 prosenttia valitsisi ensisijaisesti yksiön.

Opiskelijoiden asumispolkuja tutkinut Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu kritisoi liian yksipuolista soluasuntokeskustelua.
”Yhteisöllinen asuminen on kuin Aurajuusto: osa tykkää, toiset eivät. Soluasuntoakaan ei kannata jättää kokeilematta sen perusteella, mitä kaverit kertovat tai mediasta lukee,” Lehtoruusu neuvoo.

Solu ei kuitenkaan sovi kaikille. Moni opiskelija päätyy hakeutumaan opiskelijayksiöön kokeiltuaan soluasumista. Osa puolestaan viihtyy ja hakeutuu asumaan kämppiksen kanssa jatkossakin. Tämä ilmenee Lehtoruusun opiskelijoiden asumispolkuja käsittelevästä diplomityöstä, joka hyväksyttiin Aalto-yliopistossa viime syksynä.

”Moni ei ennakolta tiedä viihtyvänsä soluasunnossa, mutta tykästyy kokeiltuaan. Tällä voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia myöhempiin asumisvalintoihin,” Lehtoruusu selittää. ”Tiedän ihmisiä, jotka asuvat kumppanin kanssa osana kimppakämppää vielä pitkään valmistumisen jälkeenkin – soluasuntokokemusten kannustamana.”

Lisätietoja:

Lauri Lehtoruusu

Toiminnanjohtaja
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
lauri.lehtoruusu@rakli.fi
050 5737125

Lisätietoa tutkimuksista

Opiskelijabarometri on Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön toteuttama toistuva kysely, joka toteutettiin neljännen kerran keväällä 2019. Lisätietoja aineistosta: https://www.otus.fi/hanke/opiskelijabarometri/

Opiskelijoiden asumispolut Suomessa on Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella hyväksytty diplomityö, jossa oli aineistona 1459 vastaajaa käsittänyt opiskelijoiden asumishistoriakysely sekä teemahaastatteluita. Diplomityö on luettavissa täältä: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/41436

Asuminen yhteisöllisesti tai yhdessä ja yleisen asumistuen vaikutukset on Suomen opiskelija-asunnot SOA:n tuottama raportti, joka perustuu opiskelijabarometriaineistoon ja Opiskelijoiden asumispolut Suomessa -diplomityön tuloksiin. Raportti on luettavissa täältä: https://www.soa.fi/tutkimukset/asuminen-yhteisollisesti-tai-yhdessa-ja-yleisen-asumistuen-vaikutukset.html