SOA lausui yhteishallintolain uudistamisen suuntaviivoista

23.04.21

Ympäristöministeriö on käynnistänyt yhteishallintolain uudistustyön. Yhteishallintolaki säätelee asukasdemokratiaa valtion omistamassa asuntokannassa. Nykyinen yhteishallintolaki on 1990-luvun alusta ja auttamatta vanhentunut. Vanhentuneilla toimintamalleilla on vaikea houkutella opiskelija-asukkaita osallistumaan; nuoret diginatiivit eivät osallistu kirjoituskoneajan käytännöillä. Yhteishallintolaki kaipaa kunnianhimoista uudistamista. 

Aito asukasdemokratia ei toteudu ilman riittävää osallistumista. Opiskelija-asuntoyhteisöissä harva osallistuu nykyisen yhteishallintolain mukaiseen asukastoimintaan. SOAn teettämässä asukaskyselyssä (N=2633) vain kahdeksan prosenttia vastaajista on osallistunut asukkaiden kokoukseen ja neljä prosenttia ollut jäsenenä asukastoimikunnassa, vaikka asukastoiminnasta kiinnostuneet ja siihen osallistuneet ovat todennäköisesti yliedustettuina aihetta koskevan asuntokyselyn vastaajissa. Kyselyn perusteella nykyisen yhteishallintolain rakenteet eivät vastaa opiskelijoiden toivomaa osallistumistapaa.

Yhteishallintolain suuntaviivat ovat SOAn mielestä oikeansuuntaisia ja kannatettavia: lakiin kirjataan vähimmäistaso, se jättää riittävästi joustavuutta yhteisökohtaisesti toimivien mallien toteuttamiseksi, karsii turhaa byrokratiaa, yksinkertaistaa rakenteita, lisää asukasaktiivisuutta sekä huomioi matalan kynnyksen osallistumistavat ja sähköiset ratkaisut – parempaa ja kustannustehokkaampaa asukasdemokratiaa. Valitettavasti moni suuntaviivoissa kuvattu tarkempi toteutustapa hirttäytyy kuitenkin liiaksi vanhoihin rakenteisiin. Yhteishallinnossa on voitava hyödyntää uusia osallistumisen tapoja ja uudistuksessa tulee rohkeasti kyseenalaistaa totuttuja toimintamalleja. Muuten on riskinä, että yhteishallintolain uudistus on vanhentunut jo valmistuttuaan.

SOA esittää lausunnossaan, että yhteishallintolaki mahdollistaisi moniportaisten toimielinhierarkijoiden korvaamista suoralla digitaalisin keinoin toteutettavalla asukasosallistumisella, esimerkiksi asukasäänestyksien ja asukkaiden keskustelualustan kautta. SOAn teettämässä asukaskyselyssä juuri nämä ovat opiskelija-asukkaille luontevimpia osallistumisen tapoja. 86 prosenttia vastaajista pitää sähköisiä äänestyksiä ja 61 prosenttia asukkaiden sähköisiä keskustelualustoja itselleen mielekkäiksi osallistumisen tavoiksi. Uusien osallistumisen tapojen myötä osallistumista ei enää tarvitse sitoa kokouksiin ja toimielinhierarkioihin, mikä tuo osallistumismahdollisuudet useamman ulottuville. 

SOAn lausunto on luettavissa kokonaan täältä.