SOA lausui energia-avustusasetuksesta

20.10.22

Energia-avustukset olivat alkujaan määräaikainen tuki vuosille 2020-2022, mitä nyt esitetään jatkettavaksi vuodelle 2023. Avustusten jatkaminen on lähtökohtaisesti  etenkin vallitsevan energiakriisin valossa. Jos avustuksia ei jatkettaisi, moni vuoden 2022 aikana haettu avustus voisi jäädä myöntämättä kuluvalle vuodelle budjetoitujen myöntövaltuuksien loppuessa.

Aiemmassa asetuksessa on keskeisiä valuvikoja valtion tukeman asuntokannan osalta, minkä vuoksi avustus ei samalla tavalla kannusta kokonaan uusiin energiatehokkuusinvestointeihin kuin asunto-osakeyhtiöissä ja pientaloissa. SOA kuitenkin tiedostaa, ettei näiden valuvikojen korjaaminen välttämättä ole mielekästä uudessa määräaikaisessa asetuksessa, kun myöntövaltuuttakin näillä näkymin riittää vain vuoden 2023 alkupuolella tehtyihin hakemuksiin.

SOAn näkemyksen mukaan sinällään onnistuneita energia-avustuksia tulisi kehittää tilapäisestä tuesta pysyväksi järjestelmäksi; energiatehokkuuden parantamistarve ei ole väistymässä vaalikauden päättyessä. Tämä loisi energiatehokkuusparannuksille ennustettavamman investointiympäristön ja siten kannustaisi lisäämään hankkeita. Samalla energia-avustusjärjestelmää tulisi laajentaa valtion tukemassa asuntokannassa niin, että se kannustaisi myös laajojen perusparannusten välissä tehtäviin energiaremontteihin.

SOAn lausunto on luettavissa kokonaan täältä.