SOA lausui rakennuksen ilmastoselvityksestä

10.11.22

SOA lausui rakennuksen ilmastoselvityksen asetusluonnoksesta. Asetus liittyy parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaan rakentamislakiin, jonka myötä ilmastoselvityksestä tulisi rakentamisluvan edellytys. Myöhemmässä vaiheessa osalle rakennustyypeistä kaavaillaan sitovia elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen raja-arvoja.

SOA suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti rakennusten elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen arviointiin ja tietyin varauksin myönteisesti myös hiilijalanjäljelle asetettaviin raja-arvoihin. SOA näkee riskinä, että väärin rajattuna hiilijalanjäljen arviointi ja raja-arvot voivat aiheuttaa rakennetun ympäristön kokonaisvähähiilisyyden kannalta haitallisia kannusteita. Erityisesti SOA näkee riskinä, että esitetyillä säädöksillä hankaloitetaan tiiviin, tilatehokkaan ja joukkoliikenteeseen tukeutuvan kaupunkirakentamisen edellytyksiä.

SOAn huoli liittyy etenkin ilmastoselvityksen rajaukseen. Rakennuslupavaiheessa edellytettävään tarkasteluun sisällytetään tekijöitä, esimerkiksi perustamisolosuhteet tai tontilta purettavat aiemmat rakennukset, joihin rakennussuunnitteluvaiheessa voidaan vaikuttaa vain rajallisesti. Toisaalta keskeisiä rakennetun ympäristön vähähiilisyyteen vaikuttavia tekijöitä, kuten tilatehokkuus, infrastruktuurirakentamisen päästöt tai rakentamisen vaikutukset liikkumisen päästöihin on jätetty tarkastelun ulkopuolelle.

Tontin hankkinut ja sille rakentamista suunnitteleva ei voi juuri vaikuttaa tontin perustamisolosuhteisiin, liikenneyhteyksiin tai tontilla aiemmin sijaitseviin rakennuksiin. Nämä ratkotaan etupäässä kaavoittajan pöydällä, jossa näiden vähähiilisyyden tarkastelukin tulisi tehdä. Kussakin vaiheessa tulisi arvioida vain niitä tekijöitä, joihin kyseisessä vaiheessa voidaan tosiasiallisesti vaikuttaa.

Elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen arviointi esitetään suhteutettavaksi lämmitettäviin neliöihin. Tilatehokkuus on rakennetun ympäristön ilmastovaikutuksen kannalta yhtälailla merkittävä kuin neliökohtainen hiilijalanjälki – tällöin tilaa tarvitaan kokonaisuudessaan vähemmän. Esitetty malli sivuuttaa tilatehokkuuden vaikutuksen ja voi jopa vaikeuttaa sitä. Esimerkiksi kompakteissa asunnoissa materiaalinkulutus voi neliömäärää kohden olla väljiä suurempi, mutta vastaavasti samaa neliömäärää kohden todennäköisesti asuu useampi.

SOAn lausuntoon voi tutustua kokonaisuudessaan lausuntopalvelussa.