Asuntojen suunnittelu on asukasvalinnan esikarsintaa

19.09.25

Valtion tukemien vuokra-asuntojen suunnittelu on myös asukasvalinnan esikarsintaa. Asuntojen kokojakauma ja mitoitus vaikuttavat siihen, kenelle ja mihin tuki kohdentuu: tuetaanko lapsiperheitä vaiko yksinasuvia ja toimeentuloa vai asumistasoa? Suunnitteluvalinnat ovat moniulotteisia arvovalintoja jotka vaikuttavat tuen kohdentumiseen siinä missä varsinainen asukasvalintaprosessikin.

Helsingin Sanomat (10.9.) uutisoi Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiö Hekan vaikeuksista löytää asukkaita uusiin asuntokohteisiinsa. Hekan asunnot ovat valtion tukemia ja tehtävänä on tarjota kohtuuhintaista asumista pienituloisille. Kun asumistukia on leikattu ja toimeentulotuen vuokranormit tiukentuneet, luulisi Hekan asuntoihin olevan tungosta, vaikka Heka onkin joutunut korottamaan vuokria korkojen noustua. Juttu kuitenkin osoittaa, että hakijamäärät ovat romahtaneet muutaman vuoden takaisesta – vaikka toki moniin kohteisiin hakijoita on kymmenkertaisesti asuntomäärään nähden.

Valtion tukeman asuntokannassa asukasvalinnan tarveharkintaa säädellään tarkoin. Asukasvalinta herättää tämän tästä poliitikkojenkin huomion. Valtion tukemiin asuntoihin on otettu käyttöön tulorajat. Hallitus pähkäilee keinoja, joilla puuttua tulorajojen ylityksiin kesken asumisen. Asukasvalinnan lopputulemaan voi kuitenkin vaikuttaa muutenkin kuin asukasvalintasäädöksiä rukkaamalla.

Hesarin havaintoa alleviivaa tärkeää ja usein sivuutettua valtion tukeman asuntotuotannon piirrettä: asuntotuotantopäätökset ovat asukasvalinnan esikarsinta. Asuntokanta ohjaa, keillä ylipäänsä on mahdollisuus löytää sopiva koti valtion tukemasta kannasta ja mihin – ei siis ainoastaan kenelle – valtion tuki kohdentuu. Kyse on moniulotteisista arvovalinnoista.

Hesarin jutussa esimerkkinä on Hekan kohde Verkkosaarenkadulta. Talossa on 101 asuntoa, joista yksiöitä on 36, kaksioita kuusi ja kolmen tai useamman huoneen perheasuntoja 59 kappaletta. Jakauma siis painottuu isoihin asuntoihin. Yhtäältä tätä voi pitää perusteltuna: pienituloisten perheiden on vaikea löytää budjettiin sopivaa ja riittävän isoa asuntoa Helsingistä. Segregaation torjunnan näkökulmasta perheet ovat avainasemassa.

Toisaalta asuntoa Hekalta hakeneista jopa 65 prosentti oli yhden hengen talouksia ja 23 prosenttia lapsiperheitä (pariskunta ja lapsia tai yksinhuoltajatalous) vuonna 2024. Monet asumisen haasteet korostuvat yhden hengen talouksilla: asunnottomista valtaosa on yksineläviä ja yksinasuvilla asumiskustannusrasitteisuus on muita yleisempää. Valinnat eivät siis ole mustavalkoisia.

Tuetaanko toimeentuloa vai asumistasoa?

Hesari nostaa esimerkiksi Verkkosaarenkadun yksiön, johon oli vaikea löytää vuokralaista 1025,53 euron vuokran takia – kieltämättä tyyris. Talon yksiöt ovat kooltaan 32,5-41,5 neliötä. Asunnot ovat siis selvästi suurempi kuin muutaman vuoden takaisen rakennusbuumin aikana parjatut kompaktit yksiöt. Moni alkovillisista asunnoista sopisi kodiksi pariskunnalle; vapaarahoitteisessa kannassa niitä eittämättä vuokrattaisiin kaksioina. Toisaalta vain kahdeksan prosenttia Hekan hakijoista on pariskuntia. Asunnot ovat takuulla viihtyisiä pitkäaikaisia koteja yksinasuville, mutta kuormittavat kukkaroa.

Siispä asuntojen kokojen ohjaus ratkaisee myös, miten valtion tukeman asuntokannan hyöty realisoituu asukkaalle. Kompakti koti tukee toimeentuloa, väljempi mitoitus puolestaan kohottaa asumistasoa. Tukien saksimisen jälkeen moni pienituloinen painottanee näistä ensimmäistä. Vapailta markkinoilta voi löytyä pieneni asunto edullisemmin, mikä selittänee Hekan hakijakatoa.

Asumistasoon panostamista voi perustella asumisajoilla. Viihtyisässä kodissa halutaan pysyä. Pysyvyys puolestaan rauhoittaa naapurustoja, mikä puolestaan voi ehkäistä häiriökäyttäytymistä. Toisaalta asukkaiden viihtyminen voi toimia hallituksen tavoitteita vastaan, sillä hallitus haluaa kohdistaa valtion tukeman asuntokannan juuri pienituloisimmille ja vähävaraisimmille. Jos asumisen aikana tulot kohentuvat, pienestä yksiötä muutetaan todennäköisesti väljempään vapaille markkinoille. Sopuhintaisesta ja sopivan kokoisesta kodista pidetään visusti kiinni.

Tasapainottelua nykyisten ja tulevien tarpeiden välillä

Myös pitkäikäisyys voi selittää mitoitusta. Valtion tukeman asuntokannan omistajat pääsääntöisesti rakennuttavat kohteensa omaan pitkäaikaiseen omistukseen. Ei riitä, että kohteet palvelevat kysyntää valmistumishetkellä, vaan valintojen on kestettävä aikaa.

Tämä problematiikka on kovin tuttua opiskelija-asuntokentällä. Kun opiskelijat palautettiin elokuussa opintotuen asumislisälle, moni kysyi, palaavatko soluasunnot nyt tuotantorepertuaariin – nehän ovat edullisin vaihtoehto. Toisaalta soluasuntojen kysyntä on laskenut jo ainakin 1990-luvulta lähtien ja ani harva opiskelija erityisesti hakeutuu soluasuntoon. Jos uusia soluja rakennettaisiin, hintakaan ei olisi yhtä edullinen kuin parin vuosikymmenen takaisessa kannassa. Riskinä olisi, että kohde päätyisi kysynnän puutteessa betonimurskeeksi jo ennen perusparannusikää. Viime kädessä riskiä kantaisi myös valtio takaustensa kautta.

Valtion tukeman asuntokannan suunnitteluohjaus on tasapainottelua: uudiskohteet on suunniteltava niin hyviksi, että ne ovat kurantteja vielä vuosikymmenten päästä, muttei liian hienoiksi, ettei tuen hyöty valu harhaan. Usein opiskelija-asuntokentällä tasapainopisteeksi valikoituu tehokas pienehkö yksiö.

Asuntojen suunnittelu on aina arvovalintoja ja ne tehdään joko implisiittisesti tai tiedostaen. On korkea aika tehdä valinnat näkyviksi. Aiheesta kyllä keskustellaan – tai ainakin keskusteltiin takavuosina, kun vielä rakennettiinkin – mutta usein yksipuolisesti: peräänkuulutetaan yksittäistä tärkeää arvoa, mutta jätetään vastakkainen vaakakuppi tyhjäksi. Omakustannushintaisessa valtion tukemassa asuntotuotannossa kompromissit konkretisoituvat, kun tuotantokustannukset suoraan määrittävät vuokria.

Lauri Lehtoruusu

Kirjoittaja on Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja.