Komissio tarttuu asuntopolitiikkaan kaksin käsin – oikea ei tiedä, mitä vasen puuhaa
19.12.25
Kesällä nimitetty Von der Leyenin II komissio päätti ulottaa roolinsa asuntopolitiikkaan, joka EU:n toimivaltajaossa kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioille. Työn keskeinen ohjenuora, Kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma (Affordable Housing Plan) julkaistiin 16.12. Suunnitelman neljän pilarin alle on koottu kokonaiset kymmenen keskeistä toimenpidealuetta (key areas of action), mukaan lukien lyhytvuokrauksen sääntelypaketti, paketti sääntelyn yksinkertaistamiseksi ja investointien kannustamista osana nykyistä ja seuraavaa monivuotista rahoituskehystä. Laajalla kokonaisuudella halutaan selvästi viestiä, että EU tarttuu kaksin käsin monta jäsenvaltiota koettelevaan asuntokriisiin.
Tarkemmassa tarkastelussa tarttuminen typistyy näpertelyksi. Iso osa toimenpiteistä on hyvien käytäntöjen ja innovaatioiden jakamista, erilaisia alustoja (platform) ja ohjelmia sekä rutkasti raportointia. Paljon ”edistetään” ja ”kehitetään” – politiikkapapereissa tiuhaan viljeltyjä täytesanoja. Rahoituskin on osittain olemassa olevan uudelleenbrändäystä.
Ohjelmassa on toki myönteistäkin. Suomen ”asunto ensin” -malli nostetaan esiin hyvänä käytäntönä. Nuoret ja opiskelijat tunnistetaan ryhmiksi, joihin asuntokriisi iskee erityisen ankarasti, ja siksi opiskelija-asuntoihin halutaan ohjata investointeja – tosin konkreettisen rahan sijaan alustoilla ja ohjelmilla. Liiallinen sääntely ja byrokratian hitaus todetaan investointien tulpaksi, ja kohtuuhintaisen asuntorakentamisen rahoitusta halutaan lisätä.
Ongelmana on, että kun EU tarttuu asuntopolitiikkaan kaksin käsin, vasen käsi ei tunnu tietävän, mitä oikea puuhaa. Rakentamisen ja kiinteistöalan sääntely kyllä hidastaa ja estää investointeja, mutta viime vuosina suuri osa siitä on ollut Brysselistä peräisin. Kun edelliset energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä koskevat säännöt on saatu jäsenvaltioissa implementoitua, uudet ovat jo vireillä. Jäsenvaltioiden ja EU:n sääntelypiirileikkiä on jopa verrattu ikiliikkujaan.
Suunnitelman mukaan julkinen rahoitus asuntotuotantoon on vähentynyt finanssikriisin jälkeen, ja se on riittämättömän rakentamisen yksi osatekijä. Siksi komissio haluaa nyt kannustaa yksityisten investointien lisäksi jäsenmaita panostamaan asuntotuotantoon. Suomessa valtion tukeman asuntotuotannon rahoitus on vaihdellut, mutta vuonna 2027 se on putoamassa alimmalle tasolle ainakin pariin vuosikymmeneen. Syykin on selvä: komission alainen Eurostat tulkitsee Suomelle epäedullisesti korkotukilainat kokonaan osaksi Suomen julkista velkaa, joten velkataakan alla kärvistelevä maamme supistaa korkotukilainavaltuutta vaikka rakennusalan taantuman keskellä. Jos toisessa vaakakupissa painavat velkasuhde ja alijäämämenettely, mitkään alustat ja hyvät käytännöt tuskin keikauttavat vaakaa lisäpanostusten suuntaan.
Sama ongelma näkyy komission uudistamassa asuntotuotannon valtiontukea ohjaavassa SGEI-päätöksessä, joka annettiin Kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman kyljessä. Uudistuksen tavoitteena oli laajentaa tukiehtoja niin, että tukea päästäisiin kohdentamaan sosiaalisen asuntotuotannon ohella kohtuuhintaiseen asumiseen. Valmistelun aikana päätös herätti Suomessa huolta, sillä samalla komissio halusi päästä määrittelemään tukijärjestelmien yksityiskohtia. Suomen toimivia malleja olisi voinut olla vaikea sovittaa uusiin ehtoihin. Lopullinen versio hieman lieveni aiemmasta luonnoksesta, joten jyrän alle joutuu ehkä vain lyhyt korkotukilainoitus komission asettaman 20-vuoden määräaikarajan takia.
Samalla kun komissio hämmentää soppaa turhankin monella tassulla, taustavireestä haiskahtaa valitettavasti oletus, että jäsenvaltiot ja toimijat ovat tyystin kädettömiä. Hyviä käytäntöjä siirtyy muutenkin kuin Brysselin kautta. Sijoittajat tuskin jättävät sijoittamatta kohtuuhintaiseen asumiseen alustojen puutteessa, vaan koska riskeihin suhteutettuna tuotto on muualla parempaa. Rakennusalalla kaivattaisiin innovaatioita, mutta ne harvemmin syntyvät keskusjohtoisesti.
Kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma on vasta lähtölaukaus. Täytyy toivoa, että jatkoaskeleissa on enemmän konkretiaa, jäsenvaltioiden toimijuutta kunnioitetaan ja että komissio muistaa ongelmia ratkoessaan myös tarttua peiliin. Tai sitten on toivottava, että komissio pitää jatkossa kummankin kätensä etäällä asuntopolitiikasta.
Lauri Lehtoruusu
Kirjoittaja on Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja.
