SOA lausui luonnoksesta laiksi sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä

31.10.19

SOA otti kantaa lakiluonnokseen, jolla säädettäisiin sähköajoneuvojen latausvalmiuksien ja latauspisteiden rakentamisesta. Lakiesityksellä toteutettaisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä, jonka edellyttämät lakimuutokset on toteutettava kansalliseen lainsäädäntöön 10.3.2020 mennessä.

SOAn näkemyksen mukaan sähköisen liikenteen edistäminen on tärkeää. Silti perusteltujenkin tavoitteiden edistämiseksi tulisi valita tehokkaimmat ja tarkoituksenmukaisimmat keinot, jottei ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvittavia resursseja käytetä tehottomasti. SOA kyseenalaistaa direktiivin vähimmäistason ylittävän kansallisen lainsäädännön. Lakiluonnos voi pahimmillaan ohjata panostamaan tarpeettomasti yksityisautoilun infrastruktuuriin, vaikka samalla esimerkiksi yhteiskäyttöautot yleistyvät. Sähköinen liikenne eteneekin opiskelija-asunnoissa etusijassa yhteiskäyttöautojen kautta. 

SOA näkee erityisen huolestuttavana, ettei lakiluonnoksessa oteta lainkaan kantaa sähköautojen latauksen vaikutuksiin kiinteistöjen sähköjärjestelmiin. Asuinrakennuksilta edellytettävä latausvalmius jättää pahimmillaan paikallisten rakennusvalvontojen tulkittavaksi, kuinka monelle ja minkä tehoiselle latauspisteelle kohteen sähköjärjestelmä on mitoitettava. Tällä on pahimmillaan merkittäviä kustannusvaikutuksia ja siksi SOA edellyttää, että asiaan on otettava kantaa laissa tai sen esitöissä.

SOAn lausuntoon voi tutustua täällä.

Muut lausunnot ja lakiluonnos löytyvät lausuntopalvelusta.